|
Kuolleen miehen kirjeet
(Письма мёртвого человека / Pisma mertvogo tsheloveka)
Lenfilm / 1986 / väri / 88 min
/ K-12
Ohjaus:
Konstantin Lopushanski
Käsikirjoitus:
Konstantin Lopushanski ja Vjatsheslav Rybakov
Kuvaus:
Nikolai Pokoptsev
Musiikki:
Aleksandr Zhurbin
Rooleissa:
Rolan Bykov, Josif Ryklin, Viktor Mihailov,
Aleksandr Sabinin, Nora Grjakalova, Vera Majorova,
Vatslav Dvorzhetsky, Svetlana Smirnova, Nikolai Alkanov, Vadim Lobanov
Suomen ensi-ilta:
13.2.1987
Tuotantoyhtiö Lenfilm ilmoitti Sovexportfilmin vientikatalogiin
Konstantin Lopushanskin elokuvan Kuolleen miehen kirjeet lajityypiksi anti-utopia.
Andrei Tarkovskin elokuvan Stalker (1979) assistenttina toiminut Lopushanski
jatkaa temaattisesti ja tyylillisesti Tarkovskin tulevaisuusnäkyjen kuvittamista.
Elokuva kertoo tietokonevirheen vuoksi vahingossa syttyneen ydinsodan jälkiseurauksista.
Perheensä menettänyt tiedemies Larsen kuuluu katastrofista hengissä selvinneeseen
harvalukuiseen joukkoon, joka etsii turvaa museorakennuksen suojista. Hän
lähtee ulos etsimään säteilyn vaikutuksiin lääkettä,
mutta huomaa vain saaneensa itse säteilyä kuolettavan annoksen. Larsen
pitää itseään syyllisenä tapahtuneeseen ja kirjoittaa
kirjeitä kuolleelle pojalleen.
Elokuvan apokalyptiset kuvat palaneista
koneista ja mätänevistä ruumiista
kertovat glasnostin ajan lopun aavistuksista ja 1980-luvun ydinpeloista.
Tiedemies Larsen mainitaan myös Nobel-palkinnon saajaksi. Se tuo mieleen
kuuluisimman tuon palkinnon saaneen venäläisen, Neuvostoliitossa
palvotun tiedemiehen fysiologi Ivan Pavlovin, joka pyrki selittämään
ihmispsyyken rakenteen pelkistetyllä eläinpsykologialla.
Tarkovskin
ja vaikka Elem Klimovin tapaan Lopushanski yhdistelee pessimismiä ja
kristillistä mystiikkaa perivenäläisenä pidetyllä tavalla.
Elokuva arvostelee myös sosialismiin aatteellisesti kuuluvaa edistysuskoa
jopa sisällöllisesti hyvin samaan tapaan kuin Mihail Rommin suojasääelokuva
Vuoden yhdeksän päivää (1962) – myös siinä on
päähenkilönä liialliseen säteilyannokseen kuoleva
tiedemies. Molemmissa elokuvissa on kaikkialla läsnä eläviä olentoja
vahingoittava säteily, joka on kuin pelkkää järkeä palvova
aate. Jos yritetään pakolla tehdä aina asiat vain järkevästi
ja jätetään tunteet ja alitajunta huomioimatta, on tuloksena
varma tuho, elokuva varoittaa. Samoin se muistuttaa myös siitä,
että ihminen on eläintä monimutkaisempi olento,
jolla on vastuu teoistaan ja joka etsii toivoa vaikka happinaamari päässä.
Esittely: Jarkko Silén
Filmografiaa:
1978 Slyozy v vetrenuju pogodu
1980 Solo
1986 Pisma mjortvogo tsheloveka
1988 Expulsion from Hell
1989 Posetitel muzeja
1994 Russkaja simfonija
2001 Konets veka
2006 Gadkie lebedi
|
