|
Kultaisen tähden ritari
(Cavalier of the Golden Star)
Goskino / 1951 / väri / 98 min
/ S
Ohjaus:
Juli Raizman
Käsikirjoitus:
B. Tshirskov pohjautuen S. Babajeskin romaaniin
Kuvaus:
Sergei Urusevski
Musiikki:
Tihon Hrennikov
Rooleissa:
Sergei Bondartshuk (Semjon Tutarinov), Anatoli Tshemodurov (Semjon Gontsharenko),
Kira Kanajeva (Irina Ljubashova), Boris Tshirkov (Nikolai Kondratjev), Tamara Nosova (Anfisa)
Juli Raizmanin elokuva
Kultaisen tähden ritari on mielenkiintoinen esimerkki sosialistisen realismin
sisällä tapahtuneesta kolhoosikuvaston muutoksesta. Siinä missä 1920-luvun
lopun ja 1930-luvun kolhoosikuvaus toimi vielä hyvä kolhoosi – paha kulakki
-asetelman varassa, myöhempi kuvasto liukui irti tästä leimaavasta osoittelusta,
koska asetelma oli jo kulttuurisesti sisäistynyt elokuvaan. Näin kolhoosin
hyvä – paha merkityksellistyi uudestaan, pitkälti Eisensteinin hyllytetyn kolhoosielokuvan
Bezinin Niityt, 1938 jälkimainingeissa. Elokuvan pohjana oleva Pavlik Morozovin
legenda oli Eisensteinin käsittelemänä liian kuuma ja hankala Stalinille ja
tämä vaikutti pitkälti siihen, miten vastakkainasettelu kolhoosin ja kulakkien
välillä lieventyi osoittelevan ja selkeästi määritellyn eksplisiittisestä vihjailevaksi
ja monimerkityksellisen implisiittiseksi. 1940-luvulla kolhoosin yhteisöllistä
harmoniaa varjostavat uhkatekijät alkoivat kääntyä kolhoosin sisäisiksi ongelmiksi.
Näin tapahtui esimerkiksi 1939 valmistuneessa Josif Heifitzin ja Aleksandr
Zarhin elokuvassa Hallituksen jäsen. Siinä kolhoosin onnea varjostavan kulakkiuhan
perivät kolhoosin laiskat miehet. Kultaisen tähden ritarissa uhkatekijät liikkuvat
kolhoosin sisältä eri kolhoosien väliseksi mittelöksi.
Elokuva kertoo nuoren
insinööri Tutarinovin (Sergei Bondartshuk) paluusta takaisin kotikolhoosiinsa.
Tutarinov alkaa ajaa hanketta voimalaitoksen rakentamista, jolla saataisiin
kolhoosi sähköistettyä. Ensin hän joutuu taistelemaan hankkeensa puolesta
ja vakuuttamaan kolhoosin perinteisiin taantuneet jääräpäät. Kun kolhoosi lämpenee
voimalaitokselle, se haluaa pitää rakennelmansa hyödyn itsellään, vaikka
voimala riittäisi useammankin lähikolhoosin sähköistämiseen. Elokuvassa kulakkiuhka
siis nakataan toisten kolhoosien harteille, ja toisen tekemän työn hyödystä
paistattelun (1920-30-lukujen kulakkitoimintaa parhaimmillaan) problematiikkaa
tarkastellaan tästä näkökulmasta. Lopulta Tutarinov kuitenkin saa kolhoosin
tajuamaan yhteisen hyvän merkityksen, ja kulakkius jää jälleen pelkäksi uhkatekijäksi,
eikä niinkään aktuaaliseksi toiminnaksi.
1.6.1951 Martti Savo kirjoitti elokuvasta
SNS-lehdessä näin: ”Kondratjev kehoittaa Tutarinovia aina turvautumaan kansaan
vaikeuksien voittamiseksi. Tämä elokuvan oleellisin piirre eroittaakin sen
länsimaisesta filmitaiteesta, jossa valtavan työsuorituksen päätökseen vieminen
ja vastuksien voittaminen olisi asetettu yhden ihmisen, elokuvan sankarin
ansioksi. Vaikka neuvostoliittolaisessa elokuvassa kultaisen tähden ritari
Tutarinov onkin keskeisenä hahmona, siinä osoitetaan johdonmukaisesti, että
voitto on koko yhteisön suunnitelmallisen ponnistuksen tulos. Eikä elokuvan
lopussa juhlita ”korokkeelle nostettua sankaria”, vaan yhteistyön onnistumista.”
Nykyvinkkelistä
käsin Tutarinov on helppo nähdä sosialistisen realismin tyypillisenä stahanovilaisena
sankarina, mutta neuvostosankaruuteen kuuluvin seremonioin hän jakaa sankaruutensa
yleisen hyvän alttarille. Näin elokuva ei tosiaankaan juhli ensisijaisesti
Tutarinovia vaan voimalan valmistumista – useammankin kolhoosikylän voimin.
Esittely: Henna-Riikka Rumbin
Alkukuva
Ihmeitä valolla
1987 / väri / 11 min
Valo stimuloi turkiseläinten käpylisäkkeen hormoonitoimintaa:
turkinvaihto ja lisääntyminen.
|
