|
Vain neljä päivää / Sotilaan
balladi
(Баллада о солдате / Ballada o soldate / Ballad of a Soldier)
Mosfilm / 1959 / mv / 89 min / K-8
Ohjaus:
Grigori Tsuhrai
Käsikirjoitus:
Grigori Tsuhrai ja Valentin Jëzov
Kuvaus:
V. Nikolaev ja Era Saveleva
Musiikki:
Mihail Siv
Rooleissa:
Vladimir Ivasov (Alësa Skvortsov), Zanna Prohorenko (Sura),
Antonina Maksimova (äiti), Nikolai Kutskov (kenraali),
Evgeni Urbanski (vammainen sotilas)
Palkinnot:
Cannesin sekä San Franciscon filmifestivaalit ja NL:n yleisliittolaiset
elokuvajuhlat vuonna 1960. Ohjaaja Tsuhrai sai Lenin-palkinnon vuonna 1961
Grigori Naumovits Tsuhrai kuuluu siihen sodanjälkeiseen
ohjaajakaartiin, joka kasvoi Mihail Rommin siipien suojassa Moskovan elokuvainstituutissa.
Samasta joukosta nousivat sittemmin maineeseen mm. Tarkovski,
Kontsalovski ja Suksin. Myös työuransa Tsuhrai aloitti 1950-luvulla
Rommin assistenttina.
Tsuhrain ensimmäinen oma ohjaus,
"Tyttö ja vanki" ("Sorok pervyj") valmistui 1956. Se perustuu B.
Lavrenevin kertomukseen, joka oli 20-luvulla jo kertaalleen filmattu
(ohj. Jakov Protazanov), mutta Tsuhrai loi omanlaisensa version tästä
päällisin puolin varsin romanttisesta tarinasta: puna-armeijalaistyttö
rakastuu valkoiseen sotavankiin, jonka kuitenkin lopuksi surmaa, kun
mies yrittää paeta omiensa luo. Elokuva saavutti suuren suosion
Neuvostoliitossa, ja se palkittiin myös Cannesin filmifestivaaleilla.
Tsuhrain
toinen elokuva, "Vain neljä päivää" ("Ballada o soldate")
sai alkunsa vahvassa vastatuulessa. Ensinnäkin ohjaajan debyyttifilmin
menestys asetti häneen suuria odotuksia, ja varsinkin studion johdon taholta
hänen toivottiin tekevän jotain "massiivisempaa" ja "merkittävämpää"
kuin tämä arkisen oloinen kuvaus rintamasotilaan muutaman päivän
lomasta. Myös puoluejohtaja Nikita Hrustsev oli sanonut painavan
sanansa neuvostoelokuvan kehityksestä: piti tehdä ajankohtaisia,
moderneja elokuvia. Tsuhrain "historiallinen" sotateema katsottiin
vanhentuneeksi.
Ohjaaja yritti puolustaa suunnitelmiaan
sillä, että sota oli vielä kaikkien tuoreessa muistissa eivätkä edes
hänen omat sotavammansa olleet vielä parantuneet. Elokuvan aihe oli
Tsuhraille muutenkin erittäin henkilökohtainen: hän halusi näin
osoittaa kunnioitusta niille tavallisille neuvostosotureille, joiden
joukossa hän oli vuosikaudet taistellut. Juoni ei vastannut
sosialistisen realismin ihanteita, sillä vaikka Tsuhrai oli kommunisti
henkeen ja vereen, taiteen saralla hänen sosialisminsa oli enemmän
realistista kuin ihanteellista. Kuvaaja Era Savelevan kanssa tuli
kahnausta, kun tämä vaati käsikirjoituksen muuttamista
"kasvattavammaksi" niin, että myös Sura-tyttö tekisi urotöitä -
eihän
se sopinut, että urhea sotilas rakastuisi häneen vain sievän
ulkomuodon takia. Kuvausryhmä vastusti näyttelijävalintoja ja
valitti joutuneensa lastentarhaan, sillä pääosien esittäjät
olivat hyvin nuoria - Zanna Prohorova vasta teatterikoulun ensikurssilainen.
Studion johtoportaassa kauhisteltiin tarinan yksityiskohtia: ei neuvostoliittolainen
vaimo mitenkään voinut pettää miestään, ja kun
elokuvan alussa joukko sotilaita lahjoittaa saippua-annoksensa tuliaisiksi
erään
miehen perheelle, tästä voisi päätellä etteivät
neuvostosotilaat halunneet peseytyä vaan taistelivat likaisina! Kaiken
huipuksi päähenkilö kuolee
lopussa ja näin suotta pahoitetaan neuvostoyleisön mieltä, kuten
mielestään liian pessimististä loppuratkaisua kommentoi silloinen
kulttuuriministeri Mihailov - hänen puheilleen Tsuhrai lopulta joutui
kaiken kiistelyn jälkeen.
Elokuva kuitenkin valmistui:
Tsuhrai piti päänsä, vaikka hänet uhattiin erottaa puolueesta,
mikä
käytännössä olisi merkinnyt ohjaajanuran loppua. Mutta
elokuvaa sai esittää vain maaseudulla, ei suurissa kaupungeissa eikä
neuvostotasavaltojen pääkaupungeissa. Siksi lehdistökään
ei kiinnostunut eikä kritiikkejä ilmestynyt. Niinpä ohjaajan
hämmästys
oli suuri, kun kulttuuriministeriöstä soitettiin ja käskettiin
laittautua filmin kanssa Cannesin-matkalle. Myöhemmin kävi ilmi,
että Hrustsevin
vävy Adzubei, joka tuolloin oli Izvestija-lehden päätoimittaja,
oli lehtensä järjestämän kyselyn kautta kuullut tämän
elokuvan olevan erittäin suosittu, päätti katsoa sen ja näytti
appiukolleenkin. Hrustsev piti näkemästään ja sanoi: "Lähettäkää Cannesiin!"
"Vain
neljä päivää" kertoo nuoresta sotilaasta, joka taistelussa
kunnostauduttuaan saa palkinnoksi muutaman päivän loman ja aikoo lähteä
käymään äidin luona korjaamassa kotitalon katon. Lopulta
hän ehtii
nähdä äitiään vain tuokion, koska matka kaikkine mutkineen
vie lähes
koko loma-ajan. Tsuhrai halusi tehdä "sotaelokuvan ilman sotaa", ja
rintamakohtauksia onkin vain vähän; filmi keskittyy kuvaamaan sodan
vaikutuksia ihmisten ja ihmisyhteisön elämään. Ohjaajan näkökulma
on humaani, ei isänmaallis-poliittinen: tarina ei ole balladi sotilaasta,
vaan ihmisestä jonka historia pakottaa sotilaaksi.
Esittely: Airi Silo
Filmografiaa:
1956 Tyttö ja vanki (Sorok pervyj)
1959 Vain neljä päivää (Ballada o soldate)
1961 Kirkas taivas (Tsistoe nebo)
1964 Oli kerran ukko ja akka (Zili-byli starik so staruhoj)
1970 Muisto (Pamjat')
1977 Netipitsnaja istorija
1980 Zizn' prekrasna / La vita è bella
1984 Ja nautsu vas metstat'. (yhdessä Juri Svyrëvin kanssa)
Lähdeteoksia:
Peter von Bagh, Elokuvan historia; Otava, Helsinki - Keuruu,
uudistettu laitos 1998
Brock Garland, War Movies; Facts On File Publications,
New York / Oxford 1987
Mira Liehm & Antonin J. Liehm, The Most Important
Art - Soviet and Eastern European Film After 1945; University of California
Press, Berkeley / Los Angeles / London 1977/1980
Richard Taylor & al.
(eds), The BFI Companion to Eastern European and Russian Cinema; British
Film Institute, London 2000
Nicholas Thomas (ed.), International Dictionary
of Films and Filmmakers 1: Films; St. James Press, Chicago / London, 2nd
edition 1990
Grigori Tsuhrai, Moë kino; Algoritm, Moskva 2002
Neya Zorkaya, The Illustrated
History of the Soviet Cinema; Hippocrene Books, New York 1989/1991
Alkukuva
Rauhoitusalue
1977 / väri / 11 min
Tshatkalskin rauhoitusalueen luonnontutkimusta.
Erikoisia kasveja ja eläimiä.
|
