|
Rautakourat / Suuri perhe
(Большая семья / Bolshaja semja / Järnnävar / A Big Family)
Lenfilm / 1954 / väri / 108 min / S
Ohjaus:
Josif Heifits
Käsikirjoitus:
Sokrat Kara ja Vsevolod Kotsetov perustuen Semia Tzhubinikin romaaniin
Kuvaus:
Sergei Ivanov
Musiikki:
Venedikt Pushkov
Leikkaus:
D. Lander
Rooleissa:
Boris Andrejev (Ilja Matvejevitsh Zhurbin), Vera Kuznetsova (Agafya Karpovna Zhurbin),
Aleksei Batalov (Alexei Zhurbin), Boris Bitjukov (Kostja Zhurbin),
Boris Bitjukov (Kostja Zhurbin), Iya Arepina (Tanja Zhurbin),
Klara Lutshko (Lida Zhurbin), Jelena Dobronravova (Katja Travnikova)
Suomen ensi-ilta:
2.9.1955 / Helsinki, Capitol
Rautakourat perustuu V. Kotshetovin romaaniin Zhurbinien
laivanrakentajaperheen elämästä. Suuressa perheessä on
laivatyöläisiä monessa ikäpolvessa, muiden telakkatyöntekijöiden
mukaan niin paljon, että nämä voisivat rakentaa koko laivan
perheen voimin. Kaikille Zhurbineille yhteistä on omistautuminen työlle
jopa siinä määrin, että Heifits muistiinpanoissaan kirjoittaa
työn olevan näille kuin uskonto. Perheen 78-vuotiaalle isoisä Matveille
ajatus osittaisesta eläkkeelle jäämisestä on kauhistus,
vaikka hän saisi edelleen jatkaa työskentelyä yövartijana.
Pojanpoika Alesha puolestaan työskentelee niin ahkerasti, että hänen
saavutuksiaan ylistetään radiossa ja hän saa palkkioksi oman
asunnon, jota alkaa ylpeänä valmistella morsiamelleen Katjalle.
Ihmissuhteissaan
Zurbinien miehet eivät kuitenkaan onnistu yhtä hyvin kuin työelämässä.
Aleshan veljen Viktorin vaimo Lida ei ole kiinnostunut telakan asioista
ja kaipaisi mieheltään enemmän huomiota – lopulta Lida jättää Viktorin
joka omistautuu vain työlleen. Aleshan morsian Katja puolestaan rakastuu
toiseen mieheen, joka myöhemmin osoittautuu tyhjänpäiväiseksi
teeskentelijäksi. Kaikki päättyy kuitenkin lopulta onnellisesti:
Alesha ja Katja palaavat yhteen huolimatta siitä, että Katjalla
on lapsi toisen kanssa, Lidan ja Viktorin ero on lopulta sopuisa. Poikien
isä Ilja tuntee ensin uuden teknologian syrjäyttävän
hänen kokemustietonsa, mutta hänkin löytää sovun
aluksi halveksimansa kirjaviisaan insinöörin kanssa. Kauniiksi
lopuksi uusi laiva lasketaan vesille työläisten osoittaessa suosiotaan
– laivan nimi on Matvei Zhurbin.
Elokuva eroaa monista edeltäjistään
sikäli, että siitä oikeastaan puuttuu aktiivinen puolueen
edustaja, työläisiä innostava ja heihin uskoa valava voimahahmo.
Päähenkilöt joutuvat ratkomaan ongelmansa itsenäisesti
ilman kolhoosin tai edes perheen apua. Tästä huolimatta Zhurbinien
perheklaani on elokuvassa keskeisen tärkeä ihannekuva. Isästä poikaan
ja pojanpoikaan katkeamatta jatkuva patriarkaalinen malli ei tietenkään
ollut sotien ja poliittisten vainojen koettelemassa maassa todellisuutta,
mutta se oli lohdullinen idea ja kuvasti tietysti laajemmin neuvostotyöläisiä,
puolueen kasvatteina suurta perhettä. Niinpä elokuva oli ideologisesti
hyväksyttävä ja samalla vetosi suureen yleisöön
kuvatessaan tavallisen työläisen elämää ja hänen
arkipäiväisiä ilojaan ja vaikeuksiaan.
Heifits ohjasi useita
elokuvia yhdessä Alexander Zarkhin kanssa 20-luvulta 50-luvulle.
Rautakourat oli hänen toinen yksin ohjaamansa elokuva. Ansioistaan
Josif Heifits (1905–1995) palkittiin vuonna 1964 Neuvostoliiton kansantaiteilijan,
myöhemmin myös Sosialistisen työn sankarin arvonimellä.
Hän sai myös Neuvostoliiton valtionpalkinnon.
Esittely: Mirja Anttila
|
