|
Ainoa
(Jedinstvennaja)
7.4.2000 klo 19.30 Ystävyystalolla.
Lenfilm / 1975 / väri / 90 min
Käsikirjoitus ja ohjaus:
Josif Heifits
Laulujen sanat:
Vladimir Vysotski
Rooleissa:
Valeri Zolotuhin (Kasatkin), Jelena
Proklova (Fesheva), Aleksandr Demjanenko (tiedemies), Vjatsheslav
Nevinnyi (Zhurtshenko), Vladimir Vysotski (kuoronjohtaja), Vladimir
Zamanski (työnjohtaja)
Elokuva on perinteinen kolmiodraama. Mies (Valeri Zolotuhin)
pestautuu armeijaan ja jättää vaimonsa yksin ikävissään kotiin. Ikävään löytyy
kuitenkin lääke kun kuoronjohtaja (Vladimir Vysotski) saa oman paikkansa pariskunnan
arjessa. Elämä kulkeutuu vuoroin suunniteltujen ja vuoroin suunittelemattomien
päivärutiinien halitsemille raiteille. Elokuvan pohjalla nököttää vanha tuttu
klisee: jokaiselle on olemassa yksi oikea. Onko todella näin, vai voiko jollekin
olla olemassa kaksi, tai useampia? Elokuva kuuluu Heifitsin viimeisimpien
ohjaustöiden joukkoon.
Josif Heifits s. 1905 on tunnettu nimi neuvostoelokuvan yhteydessä.
Historiallisen realismin jääräpäisimpiin edustajiin kuulunut Heifits ohjasi
ensimmäisen elokuvansa
(Facing The Wind 1929) yhdessä opiskelutoverinsa Aleksandr Zarhin kanssa. Molemmat
ohjaajat opiskelivat Leningradin elokuvateknillisessä korkekoulussa ja valmistuttuaan
aloittivat työnsä Sovkino studiolla Leningradissa. 30-luvulla kaksikko tunnettin
useista yhteisistä ohjaustöistä; Heifitsin ja Zarhin elokuvaa Deputat Baltiki
1936 (Aamunkoi Nevalla) on tituleerattu syystäkin parhaaksi 30-luvulla Neuvostoliitossa
tehdyksi elokuvaksi. Vuotta aikaisemmin valmistunut elokuva Gorjatsije denjotski
(Hectic Days) sensijaan koko traagisen kohtalon, se kiellettiin heti valmistumisensa
jälkeen. Sodanjälkeisen kauden avasi komeasti työparin dokumenttielokuva (Defeat
of Japan 1945), joka voitti samana vuonna Stalinin palkinnon parhaana sotaelokuvana.
1950-luvulla
ohjaajakaksikon pitkä yhteistyötaival katkesi äkisti. Molemmat lähtivät
omille teileen ja jättivät taakseen kattavan kokoelman yhdessä tehtyjä poliittisia
elokuvia. Heifits hylkäsi myöhemmässä tutannossaan poliittisen paatoksen,
jonka johdosta välirikon syksi onkin usein esitetty poliittiset erimielisyydet.
Osapuolet eivät koskaan selittäneet asiaa julkisuudessa, joten se on jäänyt
asiantuntioiden harmiksi selittämättömäksi käänteeksi ohjaajien taustahistoriassa.
Heifits ei itsennäiselläkään kaudellaan hyljännyt historialista realismia elokuvissaan.
Hänen tunnetuimmiksi elokuvikseen muodostui kolmeosainen Tsehov-filmatisointien
sarja. Trilogian ensimmäinen osa Nainen rannalta valmistui 1960, toinen,
Kaupunki S. 1966 ja viimeinen osa Kaksintaistelu 1973. Erityisesti Tsehov-trilogian
syntyaikoina hänet tunnetin kärkevästä kritiikistään kirjallisuusfilmatisoinneissa
käytettyä modernisointia
vastaan. Heifitsille itselleen tärkeä historialinen realismi sotki ohjaajan
kuitenkin pian ajan jalkoihin: 1800-luvulla Tsehov kirjoitti pikkuporvarillisuudesta,
sen elämään tuomasta laiskuudesta ja tylsistymisestä. Neuvostoliitossa tsehovilainen
pikkuporvarillisuus ei kuulunut tavallisten ihmisten kokemuspiiriin, joten
elokuvat jäivät etäisiksi katsojille. Timo Humaloja kirjoitti Heifitsistä
Filmihullun numerossa 7/74: "Ohjaaja Josif Heifitsin tragedia on siinä, ettei
hän ole kyennyt jatkamaan oppi-isänsä Tsehovin jättämää perintöä vaan hänestä
on muodostumassa vain eräs ajopuu tsehovilaiseen iltapäivään."
Esittely: Hanne-Mari Rumbin
|
