|
Jakov Sverdlov
(Яков Свердлов)
Sojuzdetfilm / Mosfilm / 1940 / mv / 123 min / K-16
Ohjaus:
Sergei Jutkevitš
Käsikirjoitus:
Boris Levin ja Petr
pavlenko
Kuvaus:
Žozef Martov
Musiikki:
David Blok
Ä
änisuunnittelu:
Aleksei Mashistov
Rooleissa:
Maksim
Shtrauh (Lenin), Leonid Ljubashevski (Jakov Sverdlov), Pavel
Kadotšnikov (Maxim Gorki, Ljonka Suhov), Nikolai
Ohlopkov (kuuluisa
laulaja), Vladimir Vladislavski (Kazimir Petrovitš), Nikolai
Krjutškov, Irina Fedotova, Ksenija
Tarasova, Sergei Filippov, Ivan
Ljubeznov, Pavel Springfeld, Igor Smirnov
Elämäkertaelokuva vallankumoussankarina tunnetusta Jakov Sverdlovista
oli Jutkevitšin kahdeksas ohjaustyö. Jakov Mihailovitš Sverdlov (1885–1919)
oli Neuvosto-Venäjän ensimmäinen valtionpäämies, joka toimi keskuskomitean
puheenjohtajana vuosina 1917–1919. Perinteisessä historiankerronnassa Sverdlov
kilpailee bolševikkipuolueen aivot -tittelistä Lev Trotskin kanssa, johon Sverdlovilla
oli hyvät suhteet, vaikkakaan ei varsinaisesti Jutkevitšin elokuvassa. Sverdlov
ja Trotski olivat molemmat juutalaissyntyisiä humanisteja, joista Trotski oli
perustamassa vuonna 1898 marxilaista Venäjän sosialidemokraattista työväenpuoluetta,
johon myös Sverdlov liittyi vuonna 1901. Sverdlovin pelastus Trotskin päälle
kaadetulta vihalta oli kaiketi se, että Sverdlovilla ei ollut Trotskin tapaan
menšhevikkitaustaa, ja lisäksi Sverdlovin onnistui päättää elämänsä ennen Leninin
kuolemaa ja varsinaista valtataistelua. Molemmat osallistuivat vuoden 1905
vallankumoukseen ja sen suunnitteluun, ja istuivatpa molemmat myös kiven sisässä
kärsien epäonnistuneen vallankumouksen seurauksista. Sverdlov ja Trotski osallistuivat
käytännöllisesti katsoen kaikkiin Venäjän vallankumouksiin, myös lokakuun vallankumoukseen,
jonka pääarkkitehtiryhmään he kuuluivat. Kaikessa edustamassaan humaaniudessa
Sverdlov ei kuitenkaan ollut mikään tavanomainen laiha ja näivettynyt, rillipäinen
humanisti, vaan palavasieluinen vallankumouksellinen, joka ei lannistunut pienistä,
vaikka vietti ison osan elämästään vankilassa tai karkoituksessa.
Vaikka Sverdlovilla oli onnea kuolla luonnollisia teitä influenssaan vuonna
1919, otti Jutkevitš elokuvassaan kaiken irti dramatisoidessaan niinkin luonnollisen
kuoleman. Lääkärin sanat: ”Hän elää enää vain muutaman tunnin”, synnyttää varsinaisen
kuolemansymbolien myrskyn, joka vetää miltei vertoja veronalaisklassikko Mercution
kuolemalle.
Tulipunaista vallankumouksellisuutta kuvaavassa elokuvassa Sverdlovin osaa
näyttelee Leonid Ljubashevski, joka voitti vuonna 1941 elokuvan valtionpalkinnon
roolisuorituksestaan Sverdlovina. Ljubashevski esittää Sverdlovin osaa seitsemässä
muussakin neuvostoelokuvassa mm. Mihail Rommin ohjaamassa Lenin 1918 (1939)
sekä Heifitšin ja Zarhin Baltian edustajassa (1936). Käytännöllisesti katsoen
hänen osansa oli toimia neuvostovalkokankaiden ikuisena Sverdlovina. Hänen
kasvonsa ovat tunnetut yhdeksästä neuvostoelokuvasta, joista yksi on lastenelokuva
Snegurotška (1968), jossa hän tulkitsi metsäläismenninkäisen roolin, mikä ei
ehkä sinänsä ole kovinkaan suuri hyppäys punapartisaani Jakov Sverdlovin roolista.
Toinen kiinnostava roolisuoritus on Maxim Gorkin ja Leonid
”Ljonka” Suhovin kaksoisroolit tekevän Pavel Kadotšnikovin, jonka miehisyyttä
ihasteltiin itänaapurin valkokankailla aina 80-luvun puoleenväliin asti. Ljonka
Suhovin osaa pidetään Kadotšnikovin elokuvadebyyttinä, vaikka hänet oli tätä
ennen nähty avustajana tai tekemässä pieniä, vuorosanattomia kunnon kansalaisen
rooleja. Kadotšnikov tunnetaan lukuisien 60-70-lukulaisten romanssien lisäksi
kenties parhaiten Eisensteinin trilogiasta Ivana Julma (1944-1945), jossa hänellä
oli kolme roolia, sekä Nikita Mihalkovin elokuvasta Keskeneräinen sävelmä mekaaniselle
pianolle (1977), jonka jälkeen sharmantti ja harmaantuva kuusikymppinen Kadotšnikov
ponnahti etenkin naispuolisen neuvostoyleisön idolilistalle.
Pietarilaissyntyinen Sergei Iosifovitš Jutkevitš (1904-1985) valmistui elokuva-ohjaajaksi
Vsevolod Meyerholdin nimeä kantavasta ohjaajakoulusta (GVYRM). Jutkevitšin elokuvallinen
ura alkoi elokuvaohjaaja Abram Roomin assistenttina. Ensimmäisen oman ohjaustyönsä
Dajoš radio! Jutkevitš teki vuonna 1925 Lenfilmille. Puolituntinen komedia ei
ole säilynyt meidän päiviimme. Taiteentutkimuksen tohtori Sergei Iosifovitš Jutkevitš
kirjoitti elämänsä aikana useita elokuvateoreettisia kirjoja, joista tunnetuimpia
lienevät Ohjaajan kontrapunkti (1960), Ihminen valkokankaalla (1973) ja Poliittisen
elokuvan mallit (1978). Pitkän linjan elokuvateoreetikko ja tekijä kahmi lukuisia
palkintoja elokuvallisilla töillään; kolme kertaan Cannesin elokuvafestivaaleilla
ja useita Neuvostoliiton valtionpalkintoja. Neuvostoelokuvan monitoimimies, teoreetikko,
ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja ja näyttelijä kuoli Moskovassa 1985 saavutettuaan
kunnioitettavan 81 vuoden iän.
Esittely: Hanne-Mari Rumbin
Filmografiaa:
1925
ДАЕШЬ РАДИО! (Dajoš radio!)
1928
КРУЖЕВА (Lace)
1929 ЧЕРНЫЙ
ПАРУС («Шаланда «Потемкин»)
(The Black
Sail)
1931 ЗЛАТЫЕ ГОРЫ
(«Счастливая улица») (Golden
Mountains/ The
Happy Street)
1932
ВСТРЕЧНЫЙ (Shame)
1937 ШАХТЕРЫ
(The Miners)
1938
ЧЕЛОВЕК С РУЖЬЕМ (The Man
with the Rifle)
1940
ЯКОВ СВЕРДЛОВ
(Jakov Sverdlov)
1942 ШВЕЙК
ГОТОВИТСЯ К
БОЮ (Collection of Films for the Armed
Forces)
1943
НОВЫЕ ПОХОЖДЕНИЯ
ШВЕЙКА (The New Adventures of
Schweik)
1945
ЗДРАВСТВУЙ, МОСКВА!
(Hello Moscow!)
1947
СВЕТ НАД
РОССИЕЙ (Youth of Our Country)
1948
ТРИ ВСТРЕЧИ
(Three Encounters)
1951
ПРЖЕВАЛЬСКИЙ (Przhevalski)
1953
ВЕЛИКИЙ ВОИН
АЛБАНИИ СКАНДЕРБЕГ
(The Great Warrior Skanderbeg)
1955 ОТЕЛЛО
(Othello)
1957 РАССКАЗЫ О
ЛЕНИНЕ (Stories About Lenin)
1965
ЛЕНИН В
ПОЛЬШЕ (Lenin in Poland)
1969
СЮЖЕТ ДЛЯ
НЕБОЛЬШОГО РАССКАЗА
(About Human Dignity)
1975 МАЯКОВСКИЙ
СМЕЕТСЯ (Mayakovsky Laughs)
1981
ЛЕНИН В ПАРИЖЕ (Lenin in
Paris)
|
