Elokuvasarjat
1999: kevät l syksy
2000: kevät l syksy
2001: kevät l syksy
2002: kevät l syksy
2003: kevät l syksy
2004: kevät l syksy
2005: kevät l syksy
2006: kevät l syksy
2007: kevät l syksy
2008: kevät l syksy
2009: kevät l syksy
2010: kevät l syksy
2011: kevät l syksy
2012: kevät
2013: kesä

Erikoisnäytökset

Ohjelmisto Elokuvat Tapahtumat Yhdistys Linkit

Syksy 2010

Sarjan teema: Unohdetut klassikot

24.9.2010
Liekehtivä manner
(Pylajushtshi kontinent)

29.10.2010
Unohtumattomat sivut
(Stranitsy bessmertija)

26.11.2010
Äitipuoli
(Matsheha)

Äitipuoli kertoo perheenäiti Shurasta, joka suostuu ottamaan luokseen aviomiehensä aikaisemmasta suhteesta syntyneen lapsen.

Hyväsydäminen Shura rupeaa kasvattamaan Svetaa omien lastensa rinnalla.

Ajan mittaan Shuran rakastava huolenpito auttaa voittamaan tytön luottamuksen.

Vaikka aikalaiskriitikot eivät innostuneet Äitipuolesta, neuvostoliittolainen elokuvayleisö otti elokuvan tarinan omakseen.

Yleisön oli helppo samastua Äitipuolen perheen ongelmiin, sillä lähes jokaisen suvusta löytyi samantapaisia kohtaloita.

Äitipuoli
(Matsheha)

Mosfilm 1973 / 90 min / väri

Ohjaus:
Oleg Bondarev
Käsikirjoitus:
Maria Halfina ja Edgar Smirnov
Palkinto parhaasta käsikirjoituksesta Panaman kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla 1973.
Kuvaus:
Igor Tshernyh
Lavastus:
Nikolai Usatshev ja Sergei Portnoi
Musiikki:
Grigori Ponomarenko
Näyttelijät:
Tatjana Doronina (Aleksandra ”Shura” Olevantseva), Leonid Nevedomski (Pavel Olevantsev), Lena Kostereva (Sveta Olevantseva), Nadezhda Fedosova (Anfisa Vasiljevna, Shuran äiti), Vladimir Samoilov (Viktor Vikentjevitsh, sovhoosin johtaja), Tamara Sovtshi (Polina, Shuran ystävätär), Sasha Daleki (Jurka), Ira Hlopkova (Alenka) ym.

Vuoden 1973 lopulla levitykseen tullut elokuva Äitipuoli ei aikalaiskriitikkojen keskuudessa herättänyt suurtakaan innostusta. Se on varsin tavanomainen tarina orpotytön sopeutumisesta uuteen perheeseen, joka puolestaan yrittää parhaansa mukaan tulla toimeen pesään putkahtaneen käenpoikasen kanssa. Elokuvayleisö kuitenkin otti tarinan omakseen: vuoden 1974 Neuvostoliiton katsojatilastoissa filmi on kunniakkaalla kolmannella sijalla; sen edelle kipusivat vain Vasili Shukshinin yhä edelleen suosittu ja arvostettu Punainen heisipuu (Kalina krasnaja) ja vuoden suurin kassamagneetti, jo viitisen vuotta aiemmin (1969) valmistunut J. Lee Thompsonin ohjaama western Mackennan kulta (Mackenna's Gold) – keskinkertainen sekin, mutta harvinaisena amerikkalaisherkkuna katsojia kiinnostanut. Yleisön oli helppo samastua Äitipuolen perheen ongelmiin ja henkilöiden tunteisiin, sillä luultavasti lähes jokaisen suvusta löytyi samantapaisia kohtaloita. Lokakuun vallankumousta seuranneet sekavat vuodet ja toisen maailmansodan melskeet jättivät jälkeensä suuria määriä hajonneita perheitä, toisensa kadottaneita ja menettäneitä vanhempia ja lapsia. Sota-aikana romansseja syttyi korsuissa ja kotirintamalla, ja sodan jälkeen neuvostokansalaisten lisääntynyt liikkuvuus toi tilaisuuksia ohimeneviin suhteisiin oppilaitoksissa, työkomennuksilla ja lomamatkoilla. Ei siis ihme, että niin kaunokirjallisuudessa kuin filmeissä varsinkin sodanjälkeisten perhedraamojen vakiokuvastoon kuuluvat orpolapset, löytölapset, lehtolapset, kasvattilapset ja koulukotilapset, jotka milloin sekoittavat jonkin pariskunnan elämän, milloin vierastavat uutta isää tai äitiä, milloin itse lähtevät maailmalle etsimään verisukulaisiaan.

Bondarevin Äitipuoli kertoo perheenäiti Shurasta, joka suostuu ottamaan luokseen aviomiehensä Pavelin aikaisemmasta suhteesta syntyneen lapsen. 8-vuotiaan Svetan äiti on yllättäen kuollut, ja isä kokee velvollisuudekseen ottaa tytöstä vastuun siitä huolimatta, ettei ole edes tiennyt hänen olemassaolostaan. Hyväsydäminen Shura rupeaa kasvattamaan Svetaa omien lastensa rinnalla, vaikka hänen saapumisensa aiheuttaa ristiriitoja muun perheen ja lähipiirin keskuudessa. Sveta itsekin on epäluuloinen ja peloissaan ja suhtautuu vihamielisesti sekä vasta löytyneeseen isäänsä että varsinkin äidin korvikkeeksi pyrkivään Shuraan. Ajan mittaan Shuran rakastava huolenpito auttaa kuitenkin voittamaan tytön luottamuksen, ja lopulta koittaa päivä, jolloin Sveta itse päättää kutsua Shuraa äidiksi.

Yhdeksän elokuvaa vuosina 1970–1992 ohjannut Oleg Aleksandrovitsh Bondarev (s. 1939) ei kuulu neuvosto-ohjaajien nimekkäimpään kaartiin. Hän on tehnyt myös käsikirjoituksia ja näytellyt muutamissa filmeissä, mm. viimeisessä omassa ohjaustyössään Vash vyhod, devotshki (Teidän vuoronne, tytöt), joka kertoo mannekiinien elämästä.

Sen sijaan Äitipuolen pääosan esittäjä, jo 1950-luvulla uransa aloittanut Tatjana Vasiljevna Doronina (s. 1933) on yksi venäläisen näyttämötaiteen grand old ladyistä ja etenkin 1960- ja 70-lukujen Neuvostoliiton filmitaivaan kiintotähtiä, vivahteikas luonnenäyttelijä, jonka roolityö tässä elokuvassa on hänen kehutuimpiaan. Suorituksestaan Doronina sai parhaan naispääosan palkinnon Teheranin filmifestivaaleilla 1973, ja samana vuonna Sovetski ekran (Neuvostovalkokangas) -lehden lukijat äänestivät hänet vuoden parhaaksi naisnäyttelijäksi. Mainitun äänestyksen Doronina oli voittanut jo kahdesti aiemmin – ettei vain katsojien suosioon olisi vaikuttanut sekin, että hänen sensuelli olemuksensa oli niin lähellä Hollywoodin kurvikuningattaria kuin kuvitella voi maassa, jossa virallisesti ei ollut mitään seksiä? Merkittävämmän työn Doronina on kuitenkin tehnyt teatterissa, mistä hänelle on myös sadellut palkintoja, mitaleita ja muita kunnianosoituksia niin neuvostoaikana kuin sen jälkeen. Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimen Doronina sai 1981. Vuodesta 1987 Doronina on toiminut M. Gorkille omistetun Moskovan taiteellisen akateemisen teatterin (MHAT im. M. Gor'kogo) ohjaajana ja taiteellisena johtajana.

Aviomies Pavelia esittävä Leonid Vitaljevitsh Nevedomski (s. 1939) on vastanäyttelijäänsä huomattavasti vähemmän tunnettu, vaikka on vuodesta 1966 lähtien näihin päiviin asti esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa, joskus tehnyt useammankin roolin vuodessa. 1975 hän oli mukana mm. suomalais-neuvostoliittolaisessa yhteistyöelokuvassa Luottamus (Doverie). Nevedomskille myönnettiin Venäjän federaation kansantaiteilijan arvonimi vuonna 1994.

Maininnan ansainnee myös elokuvan Äitipuoli säveltäjä, Neuvostoliiton kansantaiteilija Grigori Fedorovitsh Ponomarenko (1921–1996), joka aikoinaan oli tavattoman tuottelias ja suosittu kansanlaulumaisten neuvostoiskelmien säveltäjä. Hänen lauluistaan tunnetaan Suomessa ainakin Sininen huivi ja Mä mistä löytäisin sen laulun. Ponomarenkon tuotanto, johon sisältyy paljon elokuva- ja näyttämömusiikkia, käsittää kaikkiaan noin 970 teosta.

Esittely: Airi Silo