Järjestötoimintaa soveltuvin osin
Mahorkka ja Siansorkka aloitti toimintansa vuonna 1998 Suomi-Venäjä-seuran toimintaryhmänä. Ensimmäiseksi kaivettiin varastoista vanha 16-millinen Hokushin-projektori. Debyyttinäytännössä Turun Kårenilla 27.9.1998, esitettiin osana nostalgiailtaa neuvostoaikaisia propagandarainoja. Vannoutuneina elokuva-addikteina perustajajäsenet ryhtyivät luovimaan elokuvan tuolla puolen törmäillen välillä byrokratian kukkasiin. Lopulta pyörähti käyntiin neuvostoelokuvia esittelevä elokuvakerho Mahorkka ja Siansorkka. Ensimmäinen elokuvakerhon esitys oli 29.1.1999, mistä lähtien elokuvia esitettiin aina joka kuun viimeisenä perjantaina.
1.4.1999 näki päivänvalon pieni, mutta elinvoimainen Suomi-Venäjä-Seuran elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka ry. Kahdeksan ihmisen voimin oli huomattavasti helpompi työstää tilaisuuksia, ja osastona oli helpompi seikkailla kulttuuribyrokratiassa. Nykyään Mahorkka ja Siansorkka ry pyörittää elokuvakerhoa, ajelee tilauksesta punaisella Ladalla maakuntiin näyttämään neukkurainoja, osallistuu erilaisiin kulttuuritapahtumiin, ja ennen kaikkea on innokas kaikenmoiseen yhteistyöhön niin venäläisestä elokuvasta kuin muustakin marginaalielokuvasta kiinnostuneiden tahojen kanssa.
Vuosi 2013 oli yhdistyksen toistaiseksi viimeinen toimintavuosi.
Edelliset kotisivut
Mahorkka ja Siansorkka ry:n edelliset kotisivut
|