Etusivu | Esitetyt elokuvat | Historiaa | Linkkejä |
---|
Arkkiherttua Ferdinand on murhattu ensimmäisen maailmansodan aattona 1914. Veljesten, Andrein ja Nikolain mielestä on olemassa vielä jotain paljon kiinnostavampaa, nimittäin jalkapallo. Andrein keskittymiskykyä häiritsee pian myös kaunis ja eteerinen serbitär Anitsa, jonka kauneussalongissa vierailevat hopeakauden runoilijoista mm. Ahmatova, Blok ja Mandelshtam jakaen auliisti ajatuksiaan nuoruutta uhkuvalle ystäväpiirilleen. Jalkapallokentän rajat laajenevat lapsuuden leikkikentästä ja laajenemisen myötä myös rakkaussuhteet käyvät yhä monimutkaisemmiksi. Yksi kuolee, ja sodan jälkeen kaikkien on sopeuduttava parhaansa mukaan verenpunaisiin uusiin tuuliin.
Puna-armeijan tiedusteluryhmä saa salaiseksi toimintakoodikseen nimen Tähti. Eletään suuren isänmaallisen sodan loppupuolta, rintamalinja on murrettu ja vihollinen perääntyy. Tähti-ryhmä lähetetään vihollisen selustaan onkimaan tietoja mahdollisista vastahyökkäysaikeista. Sodassa kaikkien on juostava henkensä edestä, niin myös jokaisen Tähden.
Eletään 1900-luvun alkua ja terrori-iskut valtion korkeita virkamiehiä vastaan ovat lisääntyneet. Syynä on sosialistiradikaali Georg taisteluorganisaationsa tukemana. Georg kokee elämäntehtäväkseen suurruhtinas Sergei Aleksandrovitšin tappamisen. Tapahtuu murha, mutta lopputulos ei olekaan ihan toivotun kaltainen.
Keskiluokkaisen moskovalaisperheen arki muuttuu sotaisaksi kaaokseksi kun ovelle ilmestyy isän avioton poika Pavlik, jonka olemassaolosta kukaan ei aikaisemmin tiennyt mitään. Sodassa silmänsä ja osin järkensäkin menettänyt Pavlik ryhtyy sairaalloisen hysteerisesti suojelemaan uutta perhettään näkymättömiltä vaaroilta. Ennen täydellistä kaaosta on eliminoitava sen synnyttäjä, mutta miten? Ja kuka loppujenlopuksi on koko kaaoksen alullepanija?
Sodan jälkeen Toshja paiskii töitä kuin miehet. Pahaksi onnekseen hän tulee voittaneeksi sosialistisen työn vuosikilpailun ylittämällä työläisille asetetut päivätavoitteet moninkertaisesti. Osoitukseksi ahkeruudestaan leikkuupuimurinkuljettaja Toshja saa kiertopalkinnon, samettisen punalipun, jota hänen on vaalittava kokonainen vuosi. Vuosi osoittautuu yllättävän pitkäksi epätoivoisessa taistelussa aikaa ja ajan tuomia luonnollisia muutoksia vastaan.
Dokumentaarinen elokuva on itsessään uudenlainen tulkinta Eisensteinin elokuvista ja klassikko-ohjaajan elämästä. Kovalovin elokuvallisen näkemyksen pohjana käytetään Eisensteinin muistiinpanoja, luonnoksia ja kuvataltiointeja, joista suurin osa on peräisin vuodelta 1929, jolloin Eisenstein teki pitkän ja niin monella tavalla muistetun opintomatkansa Hollywoodiin.
Ministeriön junavaunussa on surmattu santarmien erityisyksikön komentaja, kenraalikuvernööri Harpov. Suojelupolisiin ilmoituksen mukaan komentajan surmasi valtioneuvos Fandorin, jonka tehtävänä oli huolehtia tämän turvallisuudesta. Boris Akuninin luoma dekkarisankari, 1800-luvun lopun Venäjällä elänyt neuvokas valtioneuvos Fandorin ei jää odottamaan suojelupoliisia, vaan ryhtyy itse selvittämään kuka tai mikä on kuvernöörin murhan takana. Vyyhti osoittautuu laajemmaksi kuin kukaan osasi odottaa.
Kansainvälisiä palkintoja kahmineen ohjaajan tyly, mustavalkoinen esitys siitä, mihin todellisuudesta vieraantuminen voi johtaa. Moskovalaisessa hippikommuunissa ei keitetä alasti teetä ja hakata halkoja pikkupaheellinen marisätkä suupielessä, vaan myydään ihmiskeho toisensa jälkeen rakkauden narkoottiseen kirkkoon, josta kenelläkään ei riitä voimia paeta.