Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

Rautakourat - Järnnävar/Bolshaja semja (= suuri perhe), 1954 (108 min)

Ohjaaja: Josif Heifits
Pääosissa: Boris Andrejev .... Ilja Matvejevitsh Zhurbin
Vera Kuznetsova .... Agafya Karpovna Zhurbin
Aleksei Batalov .... Alexei Zhurbin
Boris Bitjukov .... Kostja Zhurbin
Iya Arepina .... Tanja Zhurbin
Klara Lutshko .... Lida Zhurbin
Jelena Dobronravova .... Katja Travnikova

Suomen ensi-ilta: 2.9.1955 Capitol

Rautakourat perustuu V. Kotshetovin romaaniin Zhurbinien laivanrakentajaperheen elämästä. Suuressa perheessä on laivatyöläisiä monessa ikäpolvessa, muiden telakkatyöntekijöiden mukaan niin paljon, että nämä voisivat rakentaa koko laivan perheen voimin. Kaikille Zhurbineille yhteistä on omistautuminen työlle jopa siinä määrin, että Heifits muistiinpanoissaan kirjoittaa työn olevan näille kuin uskonto. Perheen 78-vuotiaalle isoisä Matveille ajatus osittaisesta eläkkeelle jäämisestä on kauhistus, vaikka hän saisi edelleen jatkaa työskentelyä yövartijana. Pojanpoika Alesha puolestaan työskentelee niin ahkerasti, että hänen saavutuksiaan ylistetään radiossa ja hän saa palkkioksi oman asunnon, jota alkaa ylpeänä valmistella morsiamelleen Katjalle.

Ihmissuhteissaan Zurbinien miehet eivät kuitenkaan onnistu yhtä hyvin kuin työelämässä. Aleshan veljen Viktorin vaimo Lida ei ole kiinnostunut telakan asioista ja kaipaisi mieheltään enemmän huomiota - lopulta Lida jättää Viktorin joka omistautuu vain työlleen. Aleshan morsian Katja puolestaan rakastuu toiseen mieheen, joka myöhemmin osoittautuu tyhjänpäiväiseksi teeskentelijäksi. Kaikki päättyy kuitenkin lopulta onnellisesti: Alesha ja Katja palaavat yhteen huolimatta siitä, että Katjalla on lapsi toisen kanssa, Lidan ja Viktorin ero on lopulta sopuisa. Poikien isä Ilja tuntee ensin uuden teknologian syrjäyttävän hänen kokemustietonsa, mutta hänkin löytää sovun aluksi halveksimansa kirjaviisaan insinöörin kanssa. Kauniiksi lopuksi uusi laiva lasketaan vesille työläisten osoittaessa suosiotaan - laivan nimi on Matvei Zhurbin.

Elokuva eroaa monista edeltäjistään sikäli, että siitä oikeastaan puuttuu aktiivinen puolueen edustaja, työläisiä innostava ja heihin uskoa valava voimahahmo. Päähenkilöt joutuvat ratkomaan ongelmansa itsenäisesti ilman kolhoosin tai edes perheen apua. Tästä huolimatta Zhurbinien perheklaani on elokuvassa keskeisen tärkeä ihannekuva. Isästä poikaan ja pojanpoikaan katkeamatta jatkuva patriarkaalinen malli ei tietenkään ollut sotien ja poliittisten vainojen koettelemassa maassa todellisuutta, mutta se oli lohdullinen idea ja kuvasti tietysti laajemmin neuvostotyöläisiä, puolueen kasvatteina suurta perhettä. Niinpä elokuva oli ideologisesti hyväksyttävä ja samalla vetosi suureen yleisöön kuvatessaan tavallisen työläisen elämää ja hänen arkipäiväisiä ilojaan ja vaikeuksiaan.

Heifits ohjasi useita elokuvia yhdessä Alexander Zarkhin kanssa 20-luvulta 50-luvulle. Rautakourat oli hänen toinen yksin ohjaamansa elokuva. Ansioistaan Josif Heifits (1905-1995) palkittiin vuonna 1964 Neuvostoliiton kansantaiteilijan, myöhemmin myös Sosialistisen työn sankarin arvonimellä. Hän sai myös Neuvostoliiton valtionpalkinnon.

Mirja Anttila