Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

AKATEEMIKKO IVAN PAVLOV Akademik Ivan Pavlov (1949)

Tuotanto: Lenfilm, Ohjaus: Grigori Roshal, Käsikirjoitus: Mihail Papava, Kuvaus: Vjatsheslav Gardanov, Mark Magid, Musiikki: Dmitri Kabalevsky, Pääosissa: Aleksandr Borisov (Ivan Pavlov), Nina Alisova (laboratorioassistentti Ivanova), Nikolai Tsherkasov (Maksim Gorki), Fjodor Nikitin (Ivantsev), Nikolai Plotnikov (palvelija Nikotin), Marjana Safonova (Sarafina Pavlova). Pituus 103min. (1960-luvulla uudistettu versio 97min) Suomen ensi-ilta: 7.10.1949

Venäjän ja Neuvostoliiton tiedemaailman suurmies Ivan Petrovitsh Pavlov (1849-1936) on suurelle yleisölle tunnettu lähinnä koirien ehdollistuneita refleksejä tutkivista kokeistaan. Vuonna 1904 Nobelin palkinnon saanut fysiologi oli kuitenkin varsin laaja-alainen tiedemies, ja lopulta hänestä tuli viimeisinä elinvuosinaan jopa neuvostopsykologian auktoriteetti.

Päästyään valtaan bolshevikit odottivat maansa psykologeilta marxilaista psykologian teoriaa. Osaksi tässä pyyteessä saattoi olla käytännöllisiä toiveita, olihan vallankumous ja Neuvostoliiton synty pannut sosiaalisen elämän sekaisin ja ihmisten päät kovalle koetukselle. Ennen kaikkea bolshevikit halusivat kuitenkin legitimoida valtansa, joka perustuisi myös tieteen, ei vain itse elämän oikeaksi todistamaan filosofiaan. Ongelmaksi nousivat 1920-luvun mittaan tarjotut monet kilpailevat teoriat ja koulukunnat niin psykologian kuin muidenkin älyllisten rientojen, tieteitten ja taiteitten alalla.

Psykologian alalla järjestettiin kulttuurivallankumouksen aikana 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa useita konferensseja, joiden tarkoituksena oli muodostaa sovittelemalla yhtenäinen neuvostopsykologia. Tällaiset pyrkimykset olivat tyypillisiä ajalle muillakin aloilla, eristyessään muun maailman kehityksestä bolshevismi ei enää suvainnut olemassaololleen uhiksi kokemiaan ristiriitaisuuksia itsessään ja ympärillään. Kun yhtenäistä marxilais-leniniläistä psykologiaa ei kuitenkaan saatu syntymään, päädyttiin puolueessa hämmästyttävältä vaikuttaneeseen johtopäätökseen, jonka mukaan Pavlovin neurofysiologia olisi tie marxilaiseen psyyken teoriaan.

Kun aiemmat marxilaiset yritykset olivat olleet sentään yhtä mieltä siitä, että ihmispsyyke on sekä biologisen että sosiaalisen evoluution itsenäinen tuote, joka ei ole redusoitavissa sen paremmin biologiaan kuin sosiologiaankaan, oli Pavlovin mekanistinen ihmiskäsitys varsin kaukana marxilaisesta käsityksestä ihmisestä sosiaalisena, historiallisesti määräytyvänä olentona. Pavlov oli myös suhtautunut varsin pilkallisesti marxismiin. Eivätkä Pavlovia olleet arvostelleet vain marxilaiset psykologit, vaan hänen fysiologiaansa alettiin tieteen uusien löydösten valossa pitää 1930-lukuun mennessä maailmallakin vanhentuneena. Lisäksi Pavlov oli kiistänyt olevansa minkään sortin materialisti ja vastustanut jossain määrin bolshevikkivaltaakin. Tästä huolimatta Pavlovilla oli ollut kommunistikannattajia tiedeyhteisössä ja varsinkin puolueessa, jossa vaikkapa Nikolai Buharin oli huolehtinut hänen työnsä jatkumisen edellytyksistä vallankumouksen jälkeen.

Kävi siis niin, että tiedeyhteisössä syrjäraiteille joutunut Pavlov ja maailmanpolitiikassa eristetty neuvostovalta löysivät toisensa 1930-luvun puolivälissä. Pavloville oli onneksi hänen patrioottisuutensa, jolla hän neuvostovaltion tapaan pyrki kompensoimaan eristystään ja se, että hän ei ollut sekaantunut marxilais-leniniläiseen eksegetiikkaan. Viimeisenä elinvuonnaan kokeellinen fysiologi Pavlov yltyi jopa toivomaan elävänsä pitkään nähdäkseen neuvostohallituksen tekemän historiallisen sosiaalisen kokeen voittoisan loppuunsaattamisen.

Stalinin kauden loppuvuosina 1946-1953 neuvostovalkokankaille ilmestyi 17 elokuvan sarja elämäkertaelokuvia, jotka esittelivät merkittäviä neuvostosankareita: tiedemiehiä, säveltäjiä, kirjailijoita ja sotilaita. Neuvostopatriotismin ja myös Stalin-kultin asiaa ajavat elokuvat korostivat yksilöiden merkitystä historiassa. Menneisyyttä tarkastelevien elokuvien teko oli tarkan valvonnan alla helpompaa kuin nykyisyyttä käsittelevien. Tekijät pääsivät helpolla myös sovittamalla aina uuden hahmon valmiiseen kaavaan. Niinpä Grigori Roshall sai Lenfilmillä ohjattavakseen elokuvan Akateemikko Pavlov Leningradin oman pojan 100-vuotissyntymäpäiviksi 1949. Elokuva esittää sankarinsa sarjan muiden elokuvien tapaan muuttumattomana ja täysin julkisena hahmona. Pavlovin todellisesta elämän ja uran kulusta ei elokuvassa juuri ole jälkiä. Pitkän uran neuvostoelokuvassa tehnyt Grigori Roshall (1899-1983) ohjasi samaan tyyliin myös säveltäjäelämäkerrat Musorgskij (1950) ja Elämäni lumous (Rimski-Korsakov) (1952).

Kaikki neuvostoelokuvat katsellut Stalin keskusteli anekdootin mukaan Akateemikko Pavlovin näytöksessä salaisen poliisin päällikön Lavrenti Berijan kanssa jotain gruusian ja venäjän sekoituksella. Paikalla ollut ohjaaja Roshall arveli elokuvansa saaneen tuomion, vaikka miehet olivat vain aprikoineet, mistä Gruusian kaupungista heidän maanmiehensä, elokuvan käsikirjoittaja Mihail Papava on kotoisin. Lähtiessään Stalin tokaisi: "Toveri Papava on tehnyt hyvän käsikirjoituksen". Roshallin elokuva sai tietysti laajan levityksen ja se esitettiin tuoreeltaan Suomessakin.

Jarkko Silén
Kirjallisuutta:
Joravsky, David: The Construction of the Stalinist Psyche. - teoksessa Sheila Fitzpatrick (ed.): Cultural Revolution in Russia, 1928-1931. (Indiana University Press 1978).
Keenez, Peter: Cinema and Soviet Society from the Revolution to the Death of Stalin (I.B.Tauris 2001).

"I am convinced that an important stage in the development of human thought is approaching, a stage when the physiological and the psychological, the objective and the subjective, will really merge, when the painful contradiction between our mind and our body and their contraposition will either actually be solved or disappear in a natural way. Indeed, when the objective study of the higher animals, for example, the dog, reaches the level when the psysiologist is able to foresee with absolute exactitude the behaviour of this animal under any conditions (and this level will be reached), then what will be left to prove the independent, separate existence of the subjective state, which the animal, of course, possesses but which is as pecular as our own? When that occurs will not the activity of any living thing, man included, be indispensably regarded by us as a single, indivisible whole?"
- I. P. Pavlov 14. Fysiologian kansainvälisessä kongressissa Roomassa 2.9.1932. Teoksessa "Selected Works" Foreign Languages Publishing House: Moscow, 1955. s. 286.
"In the courtyard of our house in Ryazan we kept a dog in a kennel. Since we wanted it to be a good watch-dog not everybody was allowed to approach it. The janitor alone was accorded the privilege of chaining and unchaining it. It was ready to tear anabody else who could try to approach it. But a dog of this kind rushes at everybody only when it is chained; the moment the chain is taken off, it pays no attention to anyone, it simply enjoys its freedom. Thus we have here, on the one hand, a pronounced trait of the character, and, on the other hand, an acquired quality. The guarding reflex is an exellent illustration of a trait of character, but not of type. Similarly, the passive-defensive reflex is not a trait of type, but of character, and is acquired in the course of life."
- P. Pavlov keskiviikkokokoontumisessa Psykologisessa instituutissa Vasiljevin saarella Leningradissa 23.10.1935. Teoksessa "Selected Works" Foreign Languages Publishing House: Moscow, 1955. s. 619.
- Ketkä panivat alulle kommunismin rakentamisen Venäjällä, tiedemiehet vai maallikot?
- Maallikot. Tiedemiehet olisivat kokeilleet ensin koirilla.
(vanha neukkuvitsi)