Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

Musta aurinko (1953) (Vassa Zheleznova) , Leonid Lukov.

Teksti: Mirja Anttila

Vassa Zheleznova on Leonid Lukovin vuonna 1953 ohjaama elokuva, joka perustuu Maxim Gorkin samannimiseen näytelmään vuodelta 1910. Näytelmän päähenkilö on keski-ikäinen rouva Vassa, joka johtaa pientä rahtilaiva yhtiötä. Vassa on piinkova bisnesnainen, valmis viemään työmiehiltä vaikka leivän suusta, jos niillä keinoin saadaan tarjotuksi palveluja halvempaan hintaan ja vietyä asikkaat suurilta firmoilta - kun saadaan lisää asiakkaita, on sitten varaa antaa työmiehillekin enemmän palkkaa. Firman tuotto on ollut hyvä, mutta hyvä ei kapitalisti-Vassalle riitä, pitää olla parempi ja parempi, piankos pelkkään 'hyvään' kyllästyy. Lapsistaan Vassa ei tunnu erityisesti välittävän, vaikka sanookin raataneensa heidän vuokseen; vain pojanpoika on tärkeä, ja hänkin vain firman perijänä.

Vassa on itseasiassa voimakas nainen, joka esitetään olosuhteiden uhrina. Aviomies on brutaali alkoholisti, joka on nöyryyttänyt ja pahoinpidellyt vaimoaan, ja omaisuuskin on taakka, jota ilman olisi parempi - Vassa myöntää iloinneensa, kun mies hävisi kaiken korttipelissä. Mies voitti kuitenkin omaisuuden takaisin ja sen koommin Vassa on huolehtinut siitä tämän pelatessa ja ryypätessä ja järjestäessä kotonaan orgioita. Lopulta mies jää kiinni lasten hyväksikäytöstä ja edessä on suuren luokan oikeussalidraama, joka tietäisi pakkotyötuomiota ja perheelle sellaista häpeää ja halveksuntaa, ettei tyttärillä enää olisi mahdollisuuksia upeista myötäjäisistä huolimatta kunnon avioliittoon. Kun lahjukset eivät auta, näkee Vassa ainoaksi mahdollisuudeksi miehen 'itsemurhan'.

Vassa ja perheensä elää kieroon kasvaneessa maailmassa, jossa menestys perustuu korruptioon ja juonitteluun eikä tee ketään onnelliseksi. Isäntäväki käyttää palvelijoita hyväkseen miten tahtoo ja huokailee väliin miten on onnettomuus olla rikas; palvelijat varastavat ja juonivat ja yrittävät vietellä perheen tyttäriä. Välillä lauletaan ja soitetaan ja välillä joku kuolee äkilliseen kohtaukseen, tai palvelustyttö hirttäytyy saunaan, mutta kukaan ei sen paremmin sure eikä iloitse. Kuvaus siitä, miten Vassa ja Ludmila työskentelevät yhdessä aamukasteisessa puutarhassa, hiljaa, mutta toistensa ajatuksetkin tuntien kuulostaa kommunistiselta idylliltä, jonka olettaisi olevan ratkaisu, parempi huominen. Sen kertoo kuitenkin Ludmila, lapsellinen tytär, jonka elämän sisältönä ovat kukat ja leivonnaiset, ja joka uskoo kaikesta pelkkää hyvää koskaan sen enempää asioita miettimättä. Ehkä kuitenkin on tarkoitus, että Ludmila olisi jonkinlainen tiedostamaton totuuden torvi, koskapa toteaa Vassastakin tämän olevan vain "nainen ja ihminen", ei viisas, tyhmä, eikä paha.

En tiedä, onko Gorkin tarkoitus ollut esittää näytelmän puolivälissä mukaan tuleva miniä, vallankumouksellinen Rachel, oikean aatteen edustajana ja 'hyvänä ihmisenä'. Rachel on tullut hakemaan poikaansa viedäkseen tämän sisarensa luo - koska aate on hänelle elämässä kaikkein tärkeintä, "mittaamattoman paljon suurempaa kuin henkilökohtaiset siteet" - ei hän voi itse huolehtia pojastaan. Tämän päivän näkökulmasta on kuitenkin vaikea pitää Racheliä, jolle aate on omaa lasta tärkeämpi, todellisena sankarittarena, vaikka hän sitä olisi joillekin aikalaisilleen voinut ollakin.

Rachel sanoo Vassalle, että tämän koko luokka on sairas ja elää kuin robotit, yritysten vangit, alistuen jollekin, jota eivät itse edes luoneet. Vassaa eivät huoleta Rachelin puheet hänen luokkansa kuolemisesta sukupuuttoon, joihin hän vastaakin olevansa täysin terve. Näytelmän loppu tuntuisi kuitenkin sanovan jotain muuta.

Lukovin jälkeen Rautarouva Vassasta on tehty muitakin filmatisointeja. Nimekkäin lienee Gleb Panfilovin Vassa vuodelta 1982. Panfilovin filmatisointi oli korkealle arvostettu Neuvostoliitossa (gran-prix Moskovan elokuvajuhlilla -83) ja suomeenkin elokuva pääsi teatterilevitykseen.

Leonid Lukov oli ukrainalainen neuvosto-ohjaaja, joka näkyi hyvin niukasti suomalaisilla valkokankailla. Edes suomenkieliset elokuvaoppaat eivät noteeraa Lukovia kuin korkeintaan reunahuomautuksissa.

Filmografiaa:
Ja ljublju (Minä rakastan) 1936
Aleksandr Parhomenko (Kun täytyi taistella) 1942
Vassa Zeleznova (Musta aurinko) 1953
Raznyje sudjby (Erilaiset kohtalot) 1956