Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

IHMISEN KOHTALO (Ett människööde - Sudjba tsheloveka).

Tuottaja: Mosfilm. Ohjaus: Sergei Bondartshuk. Pääosissa: Sergei Bondartshuk (Sokolov), Pavel Boriskin (Vanja), Zinaida Kirijenko (Irina), Pavel Volkov (Ivan), Juri Averin (Müller).
2770m 35% -K- Suomen ensi-ilta 23.10.1959 Capitol, Corona. Esitetty televisiossa 8.10.1961 (STV) ja 25.7.2001 (TV-2)

Sergei Bondartshuk (1920-1994) oli 1950-luvun lopulla neuvostoelokuvan suosituimpia näyttelijöitä. Näyttelemistä lapsesta asti harrastanut Bondartshuk esiintyi sodan aikana etulinjan viihdytysjoukoissa ja opiskeli sen jälkeen Valtion elokuvakoulussa. Tunnetuksi hän tuli Sergei Gerasimovin Nuoressa kaartissa (1948) ja huipulle hänet nosti nimiosa Sergei Jutkevitshin Othellossa (1955), jossa Desdemonaa esittäneen Irina Skobtsevan kanssa hän meni naimisiin. Bondartshuk pääsi kokeilemaan myös ohjaamista ja hänen esikoiselokuvansa tällä saralla oli Mihail Sholohovin novelliin perustuva Ihmisen kohtalo (1959), jossa hän itse näytteli myös pääosan ja josta hän sai Leninin palkinnon. Elokuva voitti myös pääpalkinnon Moskovan elokuvajuhlilla 1959 ja osoittautui kassamenestykseksi. Niinpä hänen ohjattavakseen annettiin myöhemmin tuotantokustannuksiltaan kaikkien aikojen kallein neuvostoelokuva, Leo Tolstoin romaaniin perustuva neliosainen Sota ja rauha (1965-67), josta hän sai Oscarin. Vuonna 1980 hänelle myönnettiin Sosialistisen Työn Sankarin arvonimi.

Ihmisen kohtalo kertoo rehdin venäläissotilaan, perusmies Sokolovin selviytymistarinan. Orvoksi sisällissodan jäljiltä jäänyt Sokolov perustaa oman uuden perheen. Sitten tulee maailmansota. Sokolov joutuu saksalaisten sotavankileirille, mutta yritteliäänä miehenä pääsee pakenemaan. Elokuvan keskeisimmässä kohtauksessa vankileirin työnormeja arvostellut Sokolov joutuu leirin päällikön puheille. Tämä aikoo ammuta hänet, mutta haastaa hänet kuitenkin juomaan votkaa kolme piripintaista juomalasillista. Kansansadun sankarin tapaan Sokolov kestää kolme koettelemusta ja natsipäällikkö armahtaa hänet, antaapa vielä ruokaakin. Sokolovin moraalinen ylemmyys ei sinänsä tilanteessa riitä, vasta fyysistä suoritusta, juomiskykyä ja pelon hillintää natsitkin ovat kykeneviä ymmärtämään.

Bondartshukin elokuva joutui Neuvostoliiton kulttuuripolitiikan pelinappulaksi siinä mielessä, että sen myönteistä sankarihahmoa ja optimistista perussuhtautumista käytettiin lyömäaseena 1950-luvun lopun suojasääkauden hankalammiksi koettuja elokuvia vastaan. Myös tyylillisesti Ihmisen kohtalo on varsin perinteistä elokuvakerrontaa, Bondartshuk käyttää itsetietoista kameraa ja päähenkilön muistikuvilla motivoituja takautumia juuri sen verran, että elokuva täyttää suojasääelokuvan tyylinormit. Elokuvan ääniraita valikoivuudessaan on sen sijaan keinona poikkeuksellisempi ja ennakoi vaikkapa Tarkovskin elokuvia. Tyypillinen ohjaaja-näyttelijän elokuvan ongelma on se, että jo vuonna 1951 Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimen saanut Bondartshuk on enemmän kuin huikan liian riskin ja hyvinvoivan näköinen leirillä nälkää ja huonoja oloja kärsiväksi Sokoloviksi.

Jarkko Silén

kirjallisuutta:

Akterskaja entsiklopedija kino rossii. Vypusk 1. (Materik 2002)
The BFI Companion to Eastern European and Russian Cinema (BFI 2000)
TeeHoo: Ihmisen kohtalo (Uusi Päivä 14.-15.10.1961)
Josephine Woll: Real Images. Soviet Cinema and the Thaw (I.B.Tauris 2000)