Elokuvaosasto Mahorkka ja Siansorkka

Jakov Sverdlov (Яков Свердлов) (Sojuzdetfilm / Mosfilm 1940) mv 123 min.

Ohjaus: Sergei Jutkevitš. Käsikirjoitus: Boris Levin ja Petr pavlenko. Kuvaus: Žozef Martov. Musiikki: David Blok. Äänisuunnittelu: Aleksei Mashistov. Rooleissa: Maksim Shtrauh (Lenin), Leonid Ljubashevski (Jakov Sverdlov), Pavel Kadotšnikov (Maksim Gorki, Ljonka Suhov), Nikolai Ohlopkov (kuuluisa laulaja), Vladimir Vladislavski (Kazimir Petrovitš), Nikolai Krjutškov, Irina Fedotova, Ksenija Tarasova, Sergei Filippov, Ivan Ljubeznov, Pavel Springfeld, Igor Smirnov.

Elämäkertaelokuva vallankumoussankarina tunnetusta Jakov Sverdlovista oli Jutkevitšin kahdeksas ohjaustyö. Jakov Mihailovitš Sverdlov (1885-1919) oli Neuvostoliiton ensimmäinen valtionpäämies, joka toimi keskuskomitean puheenjohtajana vuosina 1917-1919. Perinteisessä historiankerronnassa Sverdlov kilpailee bolševikkipuolueen aivot -tittelistä Lev Trotskin kanssa, johon Sverdlovilla oli hyvät suhteet, vaikkakaan ei varsinaisesti Jutkevitšin elokuvassa. Sverdlov ja Trotski olivat molemmat juutalaissyntyisiä humanisteja, joista Trotski oli perustamassa vuonna 1898 marxilaista Venäjän sosiaalidemokraattista työväenpuoluetta, johon myös Sverdlov liittyi vuonna 1902. Sverdlovin pelastus Trotskin päälle kaadetulta vihalta oli kaiketi se, että Sverdlovilla ei ollut Trotskin tapaan menšhevikkitaustaa, ja lisäksi Sverdlovin onnistui päättää elämänsä ennen Leninin kuolemaa ja varsinaista valtataistelua. Molemmat osallistuivat vuoden 1905 vallankumoukseen ja sen suunnitteluun ja istuivatpa molemmat myös kiven sisässä kärsien epäonnistuneen vallankumouksen seurauksista. Sverdlov ja Trotski osallistuivat käytännöllisesti katsoen kaikkiin Venäjän vallankumouksiin, myös lokakuun vallankumoukseen, jonka pääarkkitehtiryhmään he kuuluivat. Kaikessa edustamassaan humaaniudessa Sverdlov ei kuitenkaan ollut mikään tavanomainen laiha ja näivettynyt, rillipäinen humanisti, vaan palavasieluinen vallankumouksellinen, joka ei lannistunut pienistä, vaikka vietti ison osan elämästään vankilassa tai karkoituksessa.

Vaikka Sverdlovilla oli onnea kuolla luonnollisia teitä influenssaan vuonna 1919, otti Jutkevitš elokuvassaan kaiken irti dramatisoidessaan niinkin luonnollisen kuoleman. Lääkärin sanat: ”Hän elää enää vain muutaman tunnin”, synnyttää varsinaisen kuolemansymbolien myrskyn, joka vetää miltei vertoja veronalaisklassikko Mercution kuolemalle.

Tulipunaista vallankumouksellisuutta kuvaavassa elokuvassa Sverdlovin osaa näyttelee Leonid Ljubashevski, joka voitti vuonna 1941 elokuvan valtionpalkinnon roolisuorituksestaan Sverdlovina. Ljubashevski esittää Sverdlovin osaa seitsemässä muussakin neuvostoelokuvassa mm. Mihail Rommin ohjaamassa Lenin 1918 (1939) sekä Heifitšin ja Zarhin Baltian edustajassa (1936). Käytännöllisesti katsoen hänen osansa neuvostoliittolaisilla valkokankailla oli esittää aina Sverdlovia. Hänen kasvonsa ovat tunnetut yhdeksästä neuvostoelokuvasta, joista yksi on lastenelokuva Snegurotška (1968), jossa hän tulkitsi metsäläismenninkäisen roolin, mikä ei ehkä sinänsä ole kovinkaan suuri hyppäys punapartisaani Jakov Sverdlovin roolista.

Toinen kiinnostava roolisuoritus on Maksim Gorkin ja Leonid ”Ljonka” Suhovin kaksoisroolit tekevän Pavel Kadotšnikovin, jonka miehisyyttä ihasteltiin itänaapurin valkokankailla aina 80-luvun puoleenväliin asti. Ljonka Suhovin osaa pidetään Kadotšnikovin elokuvadebyyttinä, vaikka hänet oli tätä ennen nähty avustajana tai tekemässä pieniä, vuorosanattomia kunnon kansalaisen rooleja. Kadotšnikov tunnetaan lukuisien 60-70-lukulaisten romanssien lisäksi kenties parhaiten Eisensteinin trilogiasta Ivana Julma (1944-1945), jossa hänellä oli kolme roolia sekä Nikita Mihalkovin elokuvasta Keskeneräinen sävelmä mekaaniselle pianolle (1977), jonka jälkeen sharmantti ja harmaantuva kuusikymppinen Kadotšnikov ponnahti etenkin naispuolisen neuvostoyleisön idolilistalle.

Pietarilaissyntyinen Sergei Iosifovitš Jutkevitš (1904-1985) valmistui elokuvaohjaajaksi Vsevolod Meyerholdin nimeä kantavasta elokuvainstituutista (GVYRM). Jutkevitšin elokuvallinen ura alkoi elokuvaohjaaja Abram Roomin assistenttina. Ensimmäisen oman ohjaustyönsä Dajoš radio! Jutkevitš teki vuonna 1925 Lenfilmille. Puolituntinen komedia ei ole säilynyt meidän päiviimme. Taiteentutkimuksen tohtori Sergei Iosifovitš Jutkevitš kirjoitti elämänsä aikana useita elokuvateoreettisia kirjoja, joista tunnetuimpia lienevät Poliittisen elokuvan mallit (1978), Ihminen valkokankaalla (1973) ja Ohjaajan kontrapunkti (1960). Pitkän linjan elokuvateoreetikko ja tekijä kahmi lukuisia palkintoja elokuvallisilla töillään; kolme kertaan Cannesin elokuvafestivaaleilla ja useita Neuvostoliiton valtionpalkintoja. Neuvostoelokuvan monitoimimies, teoreetikko, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja ja näyttelijä kuoli Moskovassa 1985 saavutettuaan kunnioitettavan 81 vuoden iän.

Hanne-Mari Rumbin

Filmografiaa:

1925 ДАЕШЬ РАДИО! (Dajoš radio!)
1928 КРУЖЕВА (Lace)
1929 ЧЕРНЫЙ ПАРУС («Шаланда «Потемкин») (The Black Sail)
1931 ЗЛАТЫЕ ГОРЫ («Счастливая улица») (Golden Mountains/ The Happy Street)
1932 ВСТРЕЧНЫЙ (Shame)
1937 ШАХТЕРЫ (The Miners)
1938 ЧЕЛОВЕК С РУЖЬЕМ (The Man with the Rifle)
1940 ЯКОВ СВЕРДЛОВ (Jakov Sverdlov)
1942 ШВЕЙК ГОТОВИТСЯ К БОЮ (Collection of Films for the Armed Forces)
1943 НОВЫЕ ПОХОЖДЕНИЯ ШВЕЙКА (The New Adventures of Schweik)
1945 ЗДРАВСТВУЙ, МОСКВА! (Hello Moscow!)
1947 СВЕТ НАД РОССИЕЙ (Youth of Our Country)
1948 ТРИ ВСТРЕЧИ (Three Encounters)
1951 ПРЖЕВАЛЬСКИЙ (Przhevalski)
1953 ВЕЛИКИЙ ВОИН АЛБАНИИ СКАНДЕРБЕГ (The Great Warrior Skanderbeg)
1955 ОТЕЛЛО (Othello)
1957 РАССКАЗЫ О ЛЕНИНЕ (Stories About Lenin)
1965 ЛЕНИН В ПОЛЬШЕ (Lenin in Poland)
1969 СЮЖЕТ ДЛЯ НЕБОЛЬШОГО РАССКАЗА (About Human Dignity)
1975 МАЯКОВСКИЙ СМЕЕТСЯ (Mayakovsky Laughs)
1981 ЛЕНИН В ПАРИЖЕ (Lenin in Paris)